» More Orienteering News at the World of O frontpage

Jukola - Tasaisuus voiton avain

Tasaisuus voiton avain

Vehkalahden Veikkojen joukkueen tasaisuus oli joukkueen voiton avain. Avausosuuden juossut Jonne Lehto tuli vaihtoon sijalla 22 reilut neljä minuuttia kärjestä. - Ajattelin, etten ole paljoa kärjestä, mutta yllätyin hieman. Oli kuitenkin ihan hyvä avaus, Lehto sanoi. Tuomas Mattila tuli vaihtoon sijalla 19 reilut kolme minuuttia johtavan joukkueen perässä.. - Aloitin…
Main page

aika kovaa ja puolessa välissä olin jo kolmantena, mutta aloin sitten väsyä ja tein virheenkin. Jarkko Liuha toi joukkueensa kolmannelta osuudelta kakkosena vaihtoon. - Arvelin matkalla, että voisin olla viisikin minuuttia kärjestä, mutta lopussa selvisi että olen toisena Janne Weckman nosti Vehkalahden kärkeen reilun minuutin erolla Södertäljeen. - Näin vielä kuuden kilometrin kohdalla Södertäljen juoksijan. Meillä oli ilmeisesti eri hajonta lopussa. Viidennelle osuudelle johdossa päässyt sveitsiläinen Baptiste Rollier hoiti osuutensa hienosti, vaikka alussa tuli noin minuutin virhe. - Fiilikset ovat mahtavat, Rollier sanoi ja kertoi voittamisen olevan hauskaa. Toiseksi viimeisen osuuden juossut Simo-Pekka Fincke kertoi olleensa hieman hermostunut lähtiessään liikkeelle.…

 Note! The direct links to pages below might not always be up to date for old articles due to changes at the webpage in question.

Most popular from Jukola

10.000 suunnistajaa ilmoittautunut - 2006-05-10 10:00:00
Karttatelineet paikallaan - 2006-05-08 15:21:00
Keskusta rakennetaan - 2006-05-04 19:28:00
Salo-Jukolan jätehuollossa uusi toteutusratkaisu - 2006-05-02 07:53:00
Huikeita näköaloja Jukola-kallioilta - 2006-04-28 23:42:00
Jukola kauppakeskuksessa - 2006-04-22 13:20:00
Jukolan kartat ja radat painettu - 2006-03-22 21:57:00
Keskusalueella haketus käynnissä - 2006-03-17 10:49:00

Most read from Jukola

Jukolavideo competition - 2007-06-22 12:00:00
Minna Kauppi Fazer-mannekiinina Jukolaan - 2012-01-10 17:38:00
Teams selected for GPS tracking - 2010-06-09 16:00:00
Optimum routes by course planners - 2010-07-01 12:00:00
World champion Matthias Merz participates in building… - 2010-04-12 16:00:00
Jukola winners` smiles - 2007-06-17 12:00:00
Jukolavideo competition - 2007-06-04 18:00:00
Get back to Kytäjä in Image Gallery - 2010-06-21 16:00:00

Current Headlines - from all over the orienteering world

29.09: World of O

World Cup Final 2025: Maps, Results and Splits analysis

Tomáš Křivda (CZE) took his first ever World Cup race win, while Simona Aeberso...
Read story | Main page

25.09: World of O

World Cup Final 2025: All You Need To Know

Starting with a sprint on Friday from 15:00 CET on live TV – and continuing with a sprint rel...
Read story | Main page

29.09: Daniel Hubmann Facebook

The World Cup in Switzerland has always been something s...

The World Cup in Switzerland has always been something special for me and once again I was travellin...
Read story | Main page