» More Orienteering News at the World of O frontpage
Jukolan suosikit edelleen paikallaan
Salo-Jukolan ennakkotunnelmissa päästiin kuulemaan muutamien mahdollisesti kärkikymmenikköön ennustetun joukkueen mietteitä. Tämän vuoden kärkijoukkueiksi ennustettiin tai tuli ilmi oikeastaan tutut Jukolan Viestin kestosuosikit, tapahtumassa menestymään tottuneet joukkueet. Vaajakosken Terän viiltävimmät vuodet ovat osuneet 1970- ja 80-luvulle, mutta itseluottamus ainakin valmentaja Eino Havaksen mukaan todella kova. - Kuvatkoon se luottamustamme, että täällä…
Main page
voimme laittaa suunnistajamme niille osuuksille, kuin itse haluavat. Saa sitten nähdä, tuleeko kukaan ennen meitä maaliin, pamautti Havas. Yksi Suomen kärkijoukkueita on myös Vehkalahden Veikot, jonka joukkueesta ainoa miinus tuli viime vuoden ankkurin, Mark Lauensteinin poisjäänti. - Hyvältä näyttää muuten. Kaksi sijaa lähdetään taas parantamaan, enkä näe miksei se onnistuisi, toteaa Janne Weckman joukkueensa puolesta. MS Parman Mikko Määttä uskoo hänkin varsinaissuomalaisessa maastossa menestymisen olevan heilläkin mahdollista. - Luottamus ja kunto ovat kohdillaan. Samoista sijoista, kuin aikaisemminkin, lähdemme ilman muuta taistelemaan, totesi Määttä viime vuoden 18. sijasta. Joukkueen sijoituksesta voi itse kisassa vetää pitkälle johtopäätöksiä viimeistään kuudennen osuuden jälkeen, jota…
Most popular from Jukola
Karttatelineet paikallaan - 2006-05-08 15:21:00
Keskusta rakennetaan - 2006-05-04 19:28:00
Salo-Jukolan jätehuollossa uusi toteutusratkaisu - 2006-05-02 07:53:00
Huikeita näköaloja Jukola-kallioilta - 2006-04-28 23:42:00
Jukola kauppakeskuksessa - 2006-04-22 13:20:00
Jukolan kartat ja radat painettu - 2006-03-22 21:57:00
Keskusalueella haketus käynnissä - 2006-03-17 10:49:00
Most read from Jukola
Minna Kauppi Fazer-mannekiinina Jukolaan - 2012-01-10 17:38:00
Teams selected for GPS tracking - 2010-06-09 16:00:00
Optimum routes by course planners - 2010-07-01 12:00:00
World champion Matthias Merz participates in building… - 2010-04-12 16:00:00
Jukola winners` smiles - 2007-06-17 12:00:00
Jukolavideo competition - 2007-06-04 18:00:00
Get back to Kytäjä in Image Gallery - 2010-06-21 16:00:00
![]() 29.09: World of O World Cup Final 2025: Maps, Results and Splits analysisTomáš Křivda (CZE) took his first ever World Cup race win, while Simona Aeberso...Read story | Main page |
![]() 25.09: World of O World Cup Final 2025: All You Need To KnowStarting with a sprint on Friday from 15:00 CET on live TV – and continuing with a sprint rel...Read story | Main page |
![]() 29.09: Daniel Hubmann Facebook The World Cup in Switzerland has always been something s...The World Cup in Switzerland has always been something special for me and once again I was travellin...Read story | Main page |